Tästä ''laihdutus'' operaatiosta ei tule mitään. Paino nousee nousemistaan, ja viimeisen kirjoituksen jälkeen paino on vaan, no, noussut. Eilinen vaakalukema 93,9kg. Kauhistuttaa jo itseäkin, näin nuori, ja niin paljon ylipainoa. Saliavain tuli hankittua, ja siellä on silloin tällöin tullut käytyäkin, mutta kun se ei riittä. Jo tutkimukset osoittaa että pelkkä liikunnan lisääminen ei riitä, jos ruoailutavat ovat päin persettä.

  Ei kävin salilla, ja kokeilin nyrkkeilysäkin hakkaamista pitkästä aikaa. Tähän asti olen sitä vältellyt, peläten selän kipeytymistä. Eipä muuten kipeytynyt, joten nyt totesinkin haluavani nyrkkeilysäkin johkin roikkumaan. Siitä hommasta tykkään. Purkaa paineita, on hauskaa, ja tehokasta. Jos siitä nyt koittas muodostaa jälleen tavan, aikoinaan sitä tuli tehtyä melkein päivittäin. Sen lisäksi tuli enimmäkseen tehtyä ylä- ja keskivartaloon kohdistuvia liikkeitä. Talven tullessa on kyllä hyvä koittaa kehitellä itselleen mukavia liikuntamuotoja, joita voi harrastaa sisällä. Pelkään meinaan liukkautta erittäin paljon, nastoista huolimatta. Lumikengät kyllä tuli hankittua viime talvena, mutta lumet katosivat jo muutaman viikon päästä, elikkä se jäi hyvin vähälle. No, joskos tänä talvena tulisi petrattua taitoja siinäkin hommassa. Haaveena olisi päästä joku kansallispuisto reitti tarpomaan miehen kanssa lumikengillä. Pitäisikin jossain vaiheessa katella missäpäin sellaisia reittejä olisi tarjolla. Tosin, onhan tässä vielä talveen ja kunnon lumikeleihin aikaa. Onhan se kuitenkin aina kiva suunnitella ja ajatella tavoitteita :)
 
  Tän päivän meininkinä oli kyllä lähtä jälleen salille, säkkiä hakkaamaan ja alavartalon treenaukseen ainakin. Lihakset tosin eivät eilisestä ole oikeastaan edes kipeät, joten pitää nyt katsoa, tekisikö kuitenkin koko kropan. Tähän olisi kyllä kiva saada aivan kunnon suunnitelma, ja ohjelma. Voisi tsempata kans etteenpäin, kun olisi selkeät ohjeet ja tavoitteet! (Personal trainer ois kyllä aivan mahtava idea, kun joskus vain olisi siihen rahaa.. )

Jatkossa on kyllä yritettävä päivitellä useamminkin, rehellisenä itselleen ja muille. Se olisi kans tsemppaava ja ''pakottava'' asia, että yrittäisi kirjoittaa niistä onnistumisista, mutta myös epäonnistumisista.

Näihin tunnelimiin tällä kertaa!